On kaunis tie

 

Tietä kulkee kaksi ihmistä. On onnellista, jos he tarttuvat toisiaan kädestä.

Toinen jää jälkeen, toinen odottaa.

Toinen puhuu, toinen haluaa kuunnella.

Toisella on painava reppu, toinen ottaa sen kantaakseen.

Toisella on nälkä, toinen löytää taskustaan leivän. He istuvat tierummun kaiteelle ja panevat sen tasan.

Tulee hämärä, toinen kompastuu, toinen auttaa kädestä ylös.

Toinen eksyy tieltä, toinen menee etsimään.

Toinen väsyy, toinen puhuu väsymyksen ohi.

Tulee ilta, eikä ole taloja, katto harva kuin puun oksisto, toinen painautuu toista vasten ja heillä on lämmin...

Tulee ilta, illat, yö, yöt, aamu, aamut...

Jonakin päivänä heillä on sylissään kolmas, joka huutaa ja he oppivat olemaan yhdessä neuvottomat.

Suurempaa onnea ei ihmisellä ole kuin toinen ihminen.

 

 

 

 

Tämän kakun tein masukakun jämäpaloista, kun meillä mieheni kanssa tuli yksitoista vuotta täyteen siitä kun lupasimme toisillemme: Tahdon!

Kakussa täytteenä sama kinuskitäyte, mitä vähän jäi yli edellisestä kakusta. Päällinen laktoositonta kermaa, jossa vähän rahkaa mukana. Äkkiä piti tehä kakku, koska oli jo vähän kiirus mökille... Päälle laitoin vain yksitoista vaaleanpunaista sydäntä. Viikonloppu meni siis mökkeillessä naisporukalla, joten hääpäivää juhlistamme mieheni kanssa parin viikon päästä vähän lämpimämmissä maisemissa... <3